Jutuntekoa helposti & kuvamanipulaatioita

Molemmissa iltapäivälehdissä oli juttu tuoreesta lottovoittajasta. Iltalehdessä haastateltiin Veikkauksen tiedottajaa ja siteerattiin Veikkauksen tiedotetta, jossa lottovoittaja lausuu asioita.

Ilta-Sanomien jutusta sen sijaan saa sen vaikutelman, että toimittaja Timo Myllyniemi on itse haastatellut lottovoittajaa. Itse asiassa juttu on kuitenkin tehty niin, että Veikkauksen tiedotteessa olevat tekstit on laitettu sellaisenaan vähän uuteen järjestykseen.

Iltalehti yhdistelee mielellään eri valokuvia saadakseen kiinnostavamman kuvituksen juttuunsa. Tämänpäiväisessä lehdessä lehti kertoo pääministerin uudesta asunnosta. Sivulla on iso kuva rakennuksesta ja etualalla on kuva pääministeristä, ikään kuin talon talvisella pihalla. Kuvatekstistä sentään ilmenee, että kuva pääministeristä on otettu hänen Intian-vierailullaan.

Iltalehti on petrannut tässä suhteessa toimintaansa. Muistan heinäkuisen jutun, jossa Iltalehti kertoi jonkun henkilön nähneen Jari Sarasvuon ja Virpi Kuitusen Kauppatorilla. En nyt puutu siihen, miksi Iltalehti teki tästä etusivun jutun. Jutussa oli kuitenkin iso kuva näistä henkilöistä hymyilemässä ja kauppatori oli taustalla. Ilmeisesti kuva oli koostettu kolmesta eri kuvasta. Sitä ei kuitenkaan kerrottu. Iltalehti ja toimittaja Sari Keskinarkaus halusivat luoda mielikuvan, että Jari ja Virpi ovat poseeranneet yhdessä valokuvaajalle kauppatorille.

Tagit: , , , ,

Jätä kommentti